3.2.2012

Weepikes: Weepikes EP

Kirjoitin syyskuussa vanhasta Mutiny-lehden numerosta, ja siinä olleesta Weepikes-haastiksesta. Enpä tuolloin tiennyt, että kolmisen vuotta 1990-luvulla aktiivisesti toiminut yhtye oli tekemässä uutta tulemista, melkeinpä vielä alkuperäisessä kokoonpanossa.

Rumpalia päivittänyt nelikko teki ensimmäisellä kierroksellaan kaksi hyvää EP:tä. Trash Canin julkaisema How Key? vuodelta 1995 oli melkoinen myrsky kaoottista, taiten hallittua kitarameteliä, jonka läpi tunki pop. Garagemaista noiserockia, tekisi mieli sanoa, vaikka jälkimmäisen määritteen säästäisi Weepikesin toisen levyn määrittelemiseen.


Bad Vugumin 1997 julkaisema Selling Fish oli virallisesti pronkia, eli progressiivista punkia. Se tahtoo kertoa, että julkaisun biisit (kuten How Key?:nkin) olivat hassusti rakentuvia, monimutkaisia ja kunnon weird-elementtejä sisältäviä kitara(pop)meteli-pyrskähdyksiä. Eli noisen lisäksi Weepikes ammentaa reilusti taidemusiikin puolelta, ja silti lopputulos on selkeä ja nautittava.

Syksyllä 2010 yhtye päätti jatkaa tarinaansa. Loppuvuodesta, sattumalta, Shimmy Disc -levymerkin Mark Kramer (CV:tä kannattaa ihmetellä esim. Wikipediasta, jos mies ei ole tuttu - pitäisi olla, kannattaisi olla!) otti yhteyttä Weepikesiin. Kramer intoili yhtyeen 90-luvun tuotoksista ja ehdotti yhteistyötä.


Kesällä 2011 Weepikes äänitti uusia biisejä, jotka Kramer sitten miksasi ja masteroi. 13 vuoden tauon jälkeen ilmestyvällä Weepikes-EP:llä on kaksi biisiä, sekä näitä yhdistelevä JS666-remix. Tutun, vasemmalle kallistuneen, vähän lo-fin vaihtoehtorockperinteen rinnalla tunnutaan kuljetettavan jotain tuoreempaa, eli ihan kuin yhtye olisi vähän uudistunut.

Viikon biisejä kuunneltuani olen päässyt seuraaviin tuloksiin: Sekä What About että Steer ovat hyviä. Materiaali kuulostaa 90-luvun biisejä melodisemmalta, vähemmän kaoottisemmalta ja reilusti tuhdimmalta. Muoto on edelleen haastavahko, biiseissä on erilaisia osia runsaasti, ja aiempaa sulavammin yhdessä. Weepikes onkin nykyisin enemmän uuden vuosituhannen vaihtoehtorockia kuin 90-luvun alternativea, vaikka yhtyeen omatkin perinteet kuuluvat läpi. Ei se remixikään ole hassumpi, ei.


Eli: kolmentoista vuoden tauon jälkeen Weepikes on sopivasti uudistunut, kauhean pakottomasti soiva ja todella hyvältä kuulostava yhtye. Eikös pidemmiltä tauoilta palaamisten pitänyt olla väkinäisiä ja vaivaannuttavia tapahtumia, jotka eivät ilahduta kuin palaajia itseään? Ei nähtävästi.

Toivottavasti Weepikes saa lisää materiaalia purkkiin ennen vuotta 2025!

facebook.com/Weepikes
myspace.com/theweepikes

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti